Verenvuototautipotilaan hammashoito

Verenvuototautia sairastavan kivun hoito

Verenvuototautia sairastava nainen gynekologilla

C-hepatiitti

Lapsiperhearki hemofilian kanssa

Hemofiliaan liittyviä merkkipaaluja

Suomen Hemofiliayhdistyksen toiminta

Mikrobilääkeohjeet hammastoimenpiteisiin tekonivelpotilailla

Diagnoosikortti

Harvinaiset verenvuototaudit

Perinnöllisten hyytymishäiriöiden genetiikkaa

Hemofiliahoitajan ajatuksia

Hemofilian erityispiirteitä lapsuusiällä

Hemofilian hoito

Hemofilian hoitojärjestelyt Suomessa

Hemofilian taudinkuva

Hemofiliapotilaan sosiaalietuudet

Hemofiliapotilaat ja liikunta ja lääkinnällinen kuntoutus

Hemofilioiden kantaja- ja sikiödiagnostiikka

Hyvän hoidon tavoitteet

Hyytymistekijän vasta-aine

Ikääntyvä hemofiliapotilas

Keskuslaskimoporttien käyttö vaikeaa verenvuototautia sairastavilla lapsilla

Mistä uudelle perheelle tukea & kriisit

Suomen Hemofiliaryhmä

Transitio

Hemofiliapotilaiden tuki- ja liikuntaelimistön ongelmat

Uudet hoitomuodot

Verenvuodon tyrehtyminen

von Willebrandin tauti

Emisitsumabi

C-hepatiitti
Martti Färkkilä
ylilääkäri

 

Mikä on C-hepatiitti ?
C-hepatiitti-virus (HCV) kuvattiin vuonna 1989 ja sen rutiininomainen diagnostiikka tuli käyttöön samana vuonna. HCV on flaviviruksiin kuuluva RNA-virus, joka aiheuttaa maksatulehduksen. Viruksesta tunnetaan seitsemän päägenotyyppiä. Suomessa tavallisin on genotyyppi 3a. Uusia tapauksia todetaan maassamme vuosittain n. 1100 ja maailmanlaajuisesti C-hepatiittipotilaita on yli 70 miljoonaa.

Miten virus tarttuu?
Hepatiittivirus tarttuu veren välityksellä. Verituotteitten välityksellä tapahtuvan tartunnan riski nykyään on olematon ja tärkeimmäksi tartuntatieksi on tullut suonensisäisten huumeiden käyttö. Vaikka virusta erittyy mm. äidinmaitoon, sylkeen ja siemennesteeseen se ei tartu kuin suorassa verikontaktissa. Riski sukupuoliteitse tapahtuvasta tartunnasta on verrattain vähäinen, n. 5 % ja riippuu mm. viruksen määrästä veressä. Vakiintuneessa parisuhteessa tartunnan riski on sen verran vähäinen, ettei kondomisuojaa pidetä tarpeellisena. Rokotetta virusta vastaan ei ole ainakaan toistaiseksi käytettävissä. Viruksen itämisaika on 20 - 120 vrk.

Ennen C-hepatiittiviruksen kuvaamista (1989) infektio tarttui verituotteiden perusteella ja hemofiilikoilla oli selvästi lisääntynyt riski saada tartunta. Nykyään kaikki verenluovuttajat testataan ja riski verituotteiden välityksellä tapahtuvaan tartuntaan on olematon Suomessa ja infektio hemofiilikoilla on harvinainen.

Mitä oireita C-hepatiitti aiheuttaa?
Akuutti infektio jää useimmiten toteamatta, koska vain n. 10 %:lle kehittyy keltaisuutta. Muina oireina voi esiintyä lihassärkyjä, niveloireita ja lämpöilyä. Akuutti infektio kroonistuu n. 50 - 80 %:lla. Krooninen infektio on useimmiten oireeton.

Miten C-hepatiitti todetaan?
Verestä määritettävät vasta-aineet 2 viikon - 6 kuukauden kuluttua infektiosta (S-HCVva). Aktiivi infektio varmistetaan määrittämällä viruksen tumahappo verestä (HCV-PCR tai HCV-Nh). Akuutti infektio aiheuttaa maksa-arvojen, etenkin S-ALAT-arvon nousun, mutta kroonisessa infektiossa jopa 30 %:lla maksa-arvot saattavat olla normaalit. Viruksen aiheuttaman maksavaurion vaikeusasteen selvittämiseksi saatetaan joskus tarvita maksan koepala, joka otetaan paikallispuudutuksessa pienellä neulalla, usein ultraääniohjauksessa. Koepala saattaa olla myös tarpeen muiden maksasairauksien poissulkemiseksi. Sidekudoksen määrää maksassa voidaan myös arvioida kajoamattomasti ultraääneen perustuvalla laitteella (elastografialla, esim. Fibroscan®).

Milloin hoito on tarpeen?
Uusien, II-polven virusspesifisten, kaikkiin viruksen genotyyppeihin vaikuttavien, suunkautta otettavien lääkkeiden tultua käyttöön vuonna 2016 ovat hoitoaiheet laajentuneet maksavaurion hoidosta infektion hoitoon. Lääkkeiden hintojen pudottua merkittävästi on tullut mahdolliseksi tarjota hoitoa kaikille HCVNh-positiivisille viruksen kantajille.

Lääkitys
Kliinisessä käytössä Suomessa on kaikkiin C-hepatiittiviruksen alatyyppeihin tehoavat yhdistelmähoidot.
Hoito on yksinkertaista ja mahdollista toteuttaa myös avoterveydenhuollossa, jos hoidettavalla ei ole jo edennyttä maksasairautta tai esim. munuaisten vajaatoimintaa. Hoito ei edellytä viruksen genotyypin määrittämistä eikä hoidon aikaista vasteseurantaa. Käytettävän lääkeyhdistelmän valintaan vaikuttavat mahdolliset yhteisvaikutukset potilaan käyttämän muun lääkityksen kanssa. Hoidon kesto on lääkeyhdistelmästä riippuen 8-12 viikkoa.

Mitä sivuvaikutuksia hoidolla on?
Lääkkeet ovat hyvin siedettyjä ja sivuvaikutukset harvinaisia.

Parantaako hoito taudin?
Hoitovasteet uusilla lääkkeillä ovat genotyypistä riippumatta erinomaisia: yli 90 % on 3 kk hoidon päätyttyä HCVNh-negatiivisia, eli päässeet viruksesta eroon. Paranemisen kriteereinä käytetään negatiivista HCVNh-määritystä 3 kk hoidon päättymisestä. Sairastettu infektio ei anna suojaa uutta tartuntaa vastaan, mikäli mahdollinen riskikäyttäytyminen jatkuu. Viruksen onnistuneen häädön jälkeen myös osa jo syntyneistä maksamuutoksista (mm. sidekudoksen lisääntyminen) voi hävitä. Jos maksatauti ei ole edennyt kirroositasolle, ei hoidon läpikäynyt henkilö tarvitse mitään säännöllistä seurantaa maksatautinsa suhteen. Sairastetusta infektiosta jää arveksi verestä todettavat C-hepatiittivasta-aineet.